Aaaaah, Gran Canaria! Loputtomia hiekkarantoja, kuumaa aurinkoa, kylmää olutta, valkoisia hotelleja ja Iskelmäbaari. Kyllähän tämä kaikki löytyy, mutta tämän lisäksi saarella on myös paljon muuta tarjottavaa. Kun uskaltautuu pois rannikon turistialueilta löytyy saarelta myös hienoja vaelluskohteita sekä kasapäin haastavia kiipeilypaikkoja.
Viikon lomalla ehtii siis sen rannalla löhöilyn lisäksi harrastaa myös jotain liikunnallisempiakin aktiviteetteja. Ennakkotiedustelujen mukaan saaren keskiosan vuoristo vaikutti houkuttelevalta paikalta, joten päätimme pienellä porukalla vuokrata auton alle ja suunnata kapeille vuoristoteille. Auton vuokraaminen on suht halpaa (20-40e/päivä) ja se on ehdottomasti kätevin tapa liikkua saarella paikasta toiseen.
Tarkoituksena oli käydä patikoimassa saaren keskiosissa Rural Park of El Nublossa kulkeva noin 13 kilometriä pitkä rengasreitti. Mukaan pakkasimme paljon runsaasti vettä, hyvän välipalan ja varmuuden vuoksi vähän pitkähihaista vaatetta. Sää oli lähtiessä paahtavan lämmin, mutta reitti kulki melkin 2000 metrin korkeudessa, joten sään muuttuessa voisi ilma viiletä tuntuvasti. No, sää ei kuitenkaan muuttunut ja saimme nauttia ja hikoilla täydessä auringonpaisteessa koko päivän.
Sukelsimme kuin toiseen maailmaan kun tie nousi rannikolta kohti saaren keskiosan vuoristoista aluetta. Täyteen ahdetut hotellirannet ravintoloineen jäivät kauas taakse ympärillä avautui kaunis vihreä maisema. Tie nousi tasaisesti ylöspäin ja kohta näimme kaukana alhaalla meren, joka oli peittynyt ohueen vaaleaan pilviverhoon. Tien noustessa edelleen myös odotukset päivää kohti nousivat.
Auto jäi pienelle parkkialueelle tienmutkaan ja lähdimme astelemaan pitkin selkeää päällystettyä polkua. Luonto ympärillä oli upeaa. Maisemat olivat avarat, ympäröivät vuorenrinteet jyrkkäpiiretisiä ja polunvarren kukkaloisto runsasta ja värikästä. Pohjoisen lajistoon tottuneelle biologille myös suurin osa lajeista oli aivan uusia, mikä lisäsi intoa entisestään. Gran Canarialla kasvaakin yli 100 kasvilajia, joita ei tavata missään muualla. Melekosta, sanoisin. Ensi kerralla pitääkin napata mukaan joku kasviopas. Rural Park of El Nublo on myös osa 65 595 hehtaarin kokoista Gran Canaria Biosphere Reserve -aluetta. Alue on myös UNESCO:n suojelukohde. Olimme siis liikkeellä suht ainutlaatuisissa maisemissa.
Aikaa 13 kilometrin lenkille oli ilmoitettu opasläpyskässä kuluvan noin 3,5 tuntia. Arvelimme tämän olevan hiukan optimistinen aika-arvio, koska sekä nousu- että laskumetrejä polulle osui reilut 500. Emmekä myös missään nimessä halunneet kiirehtiä.
Parin tunnin jälkeen aloimme lähestyä vaelluksen kohokohtaa: valtavaa kivipilaria, Roque Nubloa. Tämä massiivinen kivimuodostelma kohoaa yhdellä saaren korkeimmista kohdista ja on juuresta huipulle noin 60 metriä korkea. Sen historia juontaa juurensa 5.4-5.5 miljoonan vuoden takaiseen jättimäiseen tulivuoren purkaukseen. Myöhemmin eroosio ja muut luonnonvoimat ovat kuluttaneet ympäröivät kivi- ja maamassat pois, jolloin jäljelle ovat jääneet voin kaikista kiinteintä kiveä olevat muodostelmat. Näitä pilareita kohoaa useita ympäri Gran Canarian keskiosaa.
Roque Nublo oli saaren muinaisille asukkaille pyhä paikka ja tänä päivnä se on suosittu turistinähtävyys. Sen läheisyyteen pääsee myös autolla, joten paikalla oli paljon väkeä meidän lisäksemme. Menee pilarin huipulle myös pari pultattua kiipeilyreittiä (note: ensi kerralla köysi ja muut vermeet mukaan). Pidimme lounas tauon varjoisalla paikalla, jonka jälkeen suuntasimme kulkumme alaspäin.
Paikalla olleita karttoja tutkiessa syntyi myös ajatus siitä, että täällä voisi joskus tulevaisuudessa tehdä myös useamman päivän vaelluksen. Välillä voisi yöpyä teltassa, välillä taas polunvarren kylissä. Polkuverkosto on sen verran laaja, että tämä onnistuisi helposti. Ajankohdaksi kannattaisi vain valikoida vähän viimeämpi vuodenaika.
Roque Nublo oli vaelluksen korkein kohta, joten loppumatkan saimmekin käytännössä tiputella alamäkeen. Polku vei alas vuoren rinnettä jyrkkien seinien editse, läpi lyhyen tieosuuden ja kääntyi lopulta kohti paikkaa, jonne olimme jättäneet auton. Viimeisen paahteisen osuuden jälkeen auto tuli vastaan juuri sopivalla hetkellä kun vatsassa alkoi tuntua näläntunnetta. Pakkasimme kamat kyytiin ja kurvailimme seuraavaan pieneen kaupunkiin ansaitulle lounaalle.
Sukelsimme kuin toiseen maailmaan kun tie nousi rannikolta kohti saaren keskiosan vuoristoista aluetta. Täyteen ahdetut hotellirannet ravintoloineen jäivät kauas taakse ympärillä avautui kaunis vihreä maisema. Tie nousi tasaisesti ylöspäin ja kohta näimme kaukana alhaalla meren, joka oli peittynyt ohueen vaaleaan pilviverhoon. Tien noustessa edelleen myös odotukset päivää kohti nousivat.
Auto jäi pienelle parkkialueelle tienmutkaan ja lähdimme astelemaan pitkin selkeää päällystettyä polkua. Luonto ympärillä oli upeaa. Maisemat olivat avarat, ympäröivät vuorenrinteet jyrkkäpiiretisiä ja polunvarren kukkaloisto runsasta ja värikästä. Pohjoisen lajistoon tottuneelle biologille myös suurin osa lajeista oli aivan uusia, mikä lisäsi intoa entisestään. Gran Canarialla kasvaakin yli 100 kasvilajia, joita ei tavata missään muualla. Melekosta, sanoisin. Ensi kerralla pitääkin napata mukaan joku kasviopas. Rural Park of El Nublo on myös osa 65 595 hehtaarin kokoista Gran Canaria Biosphere Reserve -aluetta. Alue on myös UNESCO:n suojelukohde. Olimme siis liikkeellä suht ainutlaatuisissa maisemissa.
Parin tunnin jälkeen aloimme lähestyä vaelluksen kohokohtaa: valtavaa kivipilaria, Roque Nubloa. Tämä massiivinen kivimuodostelma kohoaa yhdellä saaren korkeimmista kohdista ja on juuresta huipulle noin 60 metriä korkea. Sen historia juontaa juurensa 5.4-5.5 miljoonan vuoden takaiseen jättimäiseen tulivuoren purkaukseen. Myöhemmin eroosio ja muut luonnonvoimat ovat kuluttaneet ympäröivät kivi- ja maamassat pois, jolloin jäljelle ovat jääneet voin kaikista kiinteintä kiveä olevat muodostelmat. Näitä pilareita kohoaa useita ympäri Gran Canarian keskiosaa.
Roque Nublo oli saaren muinaisille asukkaille pyhä paikka ja tänä päivnä se on suosittu turistinähtävyys. Sen läheisyyteen pääsee myös autolla, joten paikalla oli paljon väkeä meidän lisäksemme. Menee pilarin huipulle myös pari pultattua kiipeilyreittiä (note: ensi kerralla köysi ja muut vermeet mukaan). Pidimme lounas tauon varjoisalla paikalla, jonka jälkeen suuntasimme kulkumme alaspäin.
Horisontissaa siintää Teneriffalla kohoava Teide. 3718 metriä tekevät siitä Kanarian saarten, ja virallisesti koko Espanjan, korkeimman huipun.
Paikalla olleita karttoja tutkiessa syntyi myös ajatus siitä, että täällä voisi joskus tulevaisuudessa tehdä myös useamman päivän vaelluksen. Välillä voisi yöpyä teltassa, välillä taas polunvarren kylissä. Polkuverkosto on sen verran laaja, että tämä onnistuisi helposti. Ajankohdaksi kannattaisi vain valikoida vähän viimeämpi vuodenaika.
Roque Nublo oli vaelluksen korkein kohta, joten loppumatkan saimmekin käytännössä tiputella alamäkeen. Polku vei alas vuoren rinnettä jyrkkien seinien editse, läpi lyhyen tieosuuden ja kääntyi lopulta kohti paikkaa, jonne olimme jättäneet auton. Viimeisen paahteisen osuuden jälkeen auto tuli vastaan juuri sopivalla hetkellä kun vatsassa alkoi tuntua näläntunnetta. Pakkasimme kamat kyytiin ja kurvailimme seuraavaan pieneen kaupunkiin ansaitulle lounaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti