Tuulta ja sumua Kebnekaisella

8/2019

Elokuun lopulla oli ohjelmassa MAD-Circuit reunion. Eli siis ystävämme Peter, jonka kanssa olimme viime vuonna vaeltaneet Himalajalla, saapui vieraaksemme pohjolaan. Aikaa touhuta oli noin puolitoista viikkoa ja tarkoitus oli tehdä pieni katsaus pohjolan maisemiin niin Suomessa kuin myös naapurimaissa. Peterin toiveena oli myös, että saisi kiivetä jonkun lumihuippuisen vuoren ilman, että joutuisi kärsimään korkeuden tuomasta pääkivusta. Ja niitähän meillä täällä riittää.

Muutama potentiaalinen kohde mietitiin valmiiksi Ruotsin ja Norjan puolelta ja lopulta pohjoiseen ajaessa ja sääennusteita tutkiessa kohteeksi valikoitui vanha kunnon Kebnekaise. Norjassa näytti satavan koko viikon kun Kebnelle taas luvattiin aurinkoista keliä, joten päätös oli helppo. Reitiksi valitsimme Östra Ledenin, koska ajattelimme sen olevan tarpeeksi, muttei liian jännittävä kaverille, jolla ei ole lainkaan aiempaa varsinaista kiipeilykokemusta.

Patikka Nikkaluoktasta Fjällstationille sujui kauniissa säässä ja rauhallisessa tunnelmissä. Pahin sesonki taisi olla jo ohi eikä väkeä ei ollut liikkeellä haitaksi asti. Oli mukavaa päästä kunnolla patikoimaan pitkän autossa istumisen jälkeen.

Alkuillasta tunturiasemalle saavuttuamme alkoi sataa ja kiirehdimme etsimään hyvää telttapaikka. Sellainen löytyikin nopeasti noin kymmenen minuuttia asemalta eteenpäin. Rauhallinen sijainti ja puro solisi vieressä. Olimme hyvissä lähtökuipissa huomista varten.

Tuuli yltyi kun pystytimme telttoja. Sääennuste lupaili huomiselle vielä selkeää, joskus hyvin tuulista keliä. Pakkasimme kaiken mahdollisimman valmiiksi aamua varten, söimme erittäin tukevan aterian ja painuimme unten maille.

Aamu valkeni kirkkaana, mutta luvattu kova tuuli piti meille seuraa ja sai telttakankaat paukahtelemaan. Myös sääennuste oli heikentynyt sen verran, että huipun tuntumaan luvattiin sumua puolestapäivästä eteenpäin.

Lähdimme nousemaan itäisen reitin polkua kohti ylhäällä lymyilevää Björlings -jäätikköä ja tuuli voimistui, mitä ylemmäs pääsimme. Muutama takaisin kääntynyt yrittäjä tuli vastaan jo ihan alkumatkasta ja ennen jäätikköä pari lisää. Lounaan nautimme pienen harjanteen suojissa vähän ennen jäätikölle siirtymistä.

Björlings Glaciär

Iltapäivän sumu oli tosiaan saapunut ja suunnilleen niillä kohdin, mistä via ferrata osuus alkaa, oli vastassa vain sakeaa pilvimassaa. Ylitimme jäätikön ja ennen kallio-osuutta vastaan tuli myös opastettu ryhmä. He olivat käyneet ylempänä toppstuganilla, mutta kääntyneet takaisin huonon näkyvyyden ja kovan tuulen takia.

Muistoihin palasi mukavasti vuosi 2004 kun olin käynyt Kebnellä ensimmäisen kerran ja silloin liittynyt itsekin opastettuun ryhmään. Keli oli silloin hyvä ja huipulta saimme nauttia täydestä 360 panoramasta ympäristöön. Niistä päivistä on nyt tultu pitkä matka ja oli hauskaa olla taas 15 vuoden jälkeen nousemassa samaa reittiä. Nostalgista suorastaan.

Välillä reitin jyrkemmällä osuudella tuuli paukahteli kallioissa niin lujaa, että kerran jo oikeasti luulin jonkun irtokiven pomppivan alas rinnettä. Onneksi näin ei ollut, tuuli se vain. Konttailimme vaijereihin kytkettyinä reitin kallio-osuuden ylös ja suunnistimme sumun läpi itsekin toppstuganille huilaamaan hetkeksi ennen huipulle nousua. Sumu oli sakeaa, hyvä kun löysimme tuvan sen seasta.

Tuuli pauhaa ja meno hymyilyttää.

Tupa oli täynnä porukkaa, joista suurin osa oli tullut ylös Västra Ledeniä pitkin. Kaikki joiden kanssa juttelimme, olivat kääntyneet takaisin huippujäätikön alla. Monella ei ollut rautoja mukana ja kova tuuli yhdistettynä nollanäkyvyyteen ei ollut ideaali huiputuskeli.

Toppstugan

Lähdimme lyhyen tauon jälkeen kevyin varustein itsekin katsastamaan tilanteen. Huipun alla laitoimme raudat kenkiin ja teimme vielä köysistönkin. Ihan kuin oikeaa vuorikiipeilyä. Tuuli paukkui kovaa, mutta gepsin avustuksella astelimme vakaasti viimeiset muutaman kymmenen metriä Kebnekaisen eteläiselle huipulle. Maisemista ei päästy nauttimaan, mutta oltiinpahan huipulla. Olimme alunperin myös suunnitelleet jatkavamme vielä eteenpäin pohjoishuipulle, mutta olosuhteiden pakosta se idea täytyi nyt hylätä.

Meidän perässämme huipulle kipusi myös yksi yksinäinen ruotsalaisnuori. Sumussa oli vaikea suunnistaa ja hän sanoikin, ettei olisi lähtenyt viimeiselle osuudelle, jos ei olisi nähnyt meidän nousevat ylöspäin. Huipulta hän lähti vähän ennen meitä...ja täysin väärään suuntaan. Sain tuulen läpi huudettua hänelle "stop väärä suunta" ja onneksi hän sen kuuli. Jos huipulta lähtee väärään suuntaan voi huomaamattaan joutua jyrkään maastoon ja pahimmassa tapauksessa tippua alas kohti jäätkköä. Lopulta lähdimme alas yhtenä porukkana gepsiä seuraillen. Eipä olisi uskonut, että siitä olisi tässäkin paikassa niin suuri apu, mutta niin vain oli.

Seuraavaksi pikamarssia takaisin stuganille lämmittelemään ja sitten Västrä Ledeniä alas. Illalla teltoilla sai kyllä tuumata, että tulipahan taas ihan täysi päivä koluttua vuorenrinteitä. Aikaa oli kulunut enemmän kuin arvioimme ja kello oli jo hyvän matkaa yli nukkumaanmenoajan. Aijai. Tukeva päivällinen mahaan ja unta palloon. Olipahan kiva käydä Kebnellä taas pitkästä aikaa. 

Sherpaportaat

Paluumatka, johan se oli jo aikakin maiseman avautua.