Suomen kansallispuistot: UKK

Suomen kansallispuistot postauksissa kirjoitan tarinoita maamme mainioista kansallispuistoista. Kirjoitukset on lajiteltu niin, että kaikki samaa puistoa käsittelevät tarinat löytyvät aina yhdestä postauksesta. Kansallispuistokohtaiset postaukset kasvavat sitä mukaan kun retkipäiviä niihin kertyy enemmän.

RAJA-JOOSEPPI - KIILOPÄÄ 22.-26.3.2019

UKK on ollut paikka, jossa en vielä ollut käynyt ennen maaliskuuta 2019. Tai olinhan minä Kiilopään huipulla kerran pistäytynyt, mutta sitä nyt ei voida varsinaisesti katsoa kunnon retkeksi puistoon. Monesti se oli ollut vuosien mittaan mielessä, mutta niin usein Pohjoiseen suunnatessa kääntyivät autonrenkaat aina Torniosta Haaparantaan päin ja suunnaksi valikoitui rakas länsinaapuri. Tästä syystä UKK:n ohella myös monet muut Suomen Lapin erämaat ja kansallispuistot ovat minulla pitkälti koluamatta. Jospa siihen vähitellen tulisi muutos.

Maaliskuun lopulla kuitenkin suuntasimme auton vihdoin kohti Ivaloa ja tarkoitus oli tehdä viiden päivän visiitti tähän kuuluisaan kansallispuistoon, johon niin moni lapinkävijä tuntuu jääneen suorastaan koukkuun. Pakkohan siinä oli olla jotain hyvin ainutlaatuista.

Aikaa hiihtelyyn oli siis viisi päivää ja suunnittelimme reitin, jossa hiihtäisimme puiston pohjoisosien halki Luirolle ja siitä lopuksi Kiilopäälle. Näin saisi hyvää yleiskuvaa puiston hieman rauhallisemmista sekä myös suositummista osista.

Autokyydin Raja-Jooseppiin ja kelkkakyydin hieman lähemmäs puiston raja tarjosi Ivalossa asuva ystäväni. Varsinainen hiihto alkoi pienen järven jäältä läheltä puiston pohjoisrajaa. Tarkoituksena oli hiihtää aluksi Jyrkkävaaran autiotuvalle, syödä siellä lounas ja katsella sitten kellon kanssa mihin sitä mahdollisesti vielä päivän aikana siirryttäisiin.

Jyrkkävaara

Tuvan saavutimme pari tunnin hiihtelyn jälkeen. Teimme lounasta ja tuumasimme, että paikka on sen verran viihtyisä, että eiköhän jäädä tänne yöksi. Seuraavaan potentiaaliseen yöpaikkaan olisi vielä ollut melko pitkä matka ja olisimme saapuneet vasta pimeällä. Olimme rando-suksilla liikkeessä, joten päätimme ottaa vielä "vapaaillasta" ilon irto ja kävimme tekemässä pari laskua viereisen Jyrkkävaaran laelta. Kaiken kaikkiaan hieno ja rento aloituspäivä.

Seuraavat pari päivää tarjoilivat rauhallista hiihtoa pääasiassa lumisateen saattelemana. Hanki oli välillä syvää eikä valmiita uria aina ollut. Onneksi meillä oli varattu hyvin aikaa, eikä kiirettä ollut. Vietimme yön Sarviojan autiotuvalla ja siitä suuntasimme tunturin yli kohti puiston pääkallopaikkaa, eli Luirojärveä.

Reissun hienoin pätkä oli varmasti avotunturiosuus ylös Pälkkimäpäälle ja siitä laskettelu alas kohti Luiroa. Tällaisessa lempeässä tunturimaisemassa on kyllä oma vetovoimansa. Reitin voi periaatteessa suunnitella menemään lähes mistä vaan ylös alas tunturinsivuja. Rinteiden nousukulmat ovat pääasiassa pieniä ja ahkionkin kanssa pääsee turvallisesti etenemään lähes kaikkialle. Toki poikkeuksiakin löytyy, mutta suurin osa maastosta  antaa kulkijalle vapaat kädet valitá reittinsä miten mielii.

Sarvioja

Ylös Pälkkimäpäälle

Alhaalla siintää jo Luirojärvi

Pari ensimmäistä päivää hiihtelimme lähes kokonaan omissa oloissamme, mutta Luirolla tapasimmekin sitten enemmän porukkaa, kuten odotimmekin. Autiotuvassa majoittui lisäksemme muutama kulkija ja illan (ja yön mittaan) väkeä saapui vielä lisää. Varaustuvan puolella oli majoittuneena isompi tsekki-ryhmä. Illan mittaan tuli myös testattua Luiron kuuluisa sauna. Hyvät oli löylyt. Oluet vain unohtui ostaa matkaan.

Luiro

Meillä oli ollut suuret suunnitelma käydä toppaamassa Sokosti ja lasketella alas, mutta niin vain päivät venyivät senverran pitkiksi, ettei huippuretki enää illasta tuntunutkaan niin hyvältä idealta. Pari ekstrapäivää olisivat olleet paikallaan. Ensi kerralla sitten.

Kyllä kelpaa hiihellä. Luirojärven jäältä kohti Kiilopäätä.

Suomunruoktulla oli melkeinpä jopa tungosta. Me hiihtelimme ohi.

Tästä takaisin Kiilopäälle reitti olikin kelkkojen kovaksi lanaamaa baanaa ja suksi luisti mukavasti. Hiihdinmme pitkän päivän, koska tarkoituksena oli olla perilla hyvissä ajoin seuraavana päivänä. Vastaan tuli kokoajan tunturiin suuntaamvaa porukkaa ja ohittamamme autiotuvat olivat kaikki tiiviisti miehitettyjä. Rauhaa kaipaavan vaeltajan kannattaakin ilmeisesti suunnata kulkunsa puiston itäosiin.

Illaksi saavuimme laavulle, noin viisi kilometriä Suomuruoktulta Kiilopään suuntaan. Taivas oli kirkas ja pakkanen paukkui. Oli hienoa viettää myös yksi yö ulkomajoituksessa. Toisaalta olen niin vähän nukkunut tähän mennessä autiotuvissa, että niissä majoittuminen oli myös mukava kokemus itsessään. Laavun jakoi meidän kanssamme tsekkiläinen pariskunta, jotka olivat tulleet tänne kolmen viikon vaellukselle. Hatunnosto heille. Ja vähän kävi myös kateeksi.

Viimeisenä päivänä lykittiin enää lyhyt matka isoa uraa Kiilopäälle. Kävin vielä suksimassa ilman ahkiota Kiilopään huipulle siinä toivossa, että sieltä saisi vielä hyvän laskun. No, täyttä korppuahan se lumi oli, mutta huipulta oli komeat maisemat Sokostin suuntaan viimepäivien maastoihin.

Kiilopäällä lohikeitto maistui kýllä erittäin hyvältä ja illalla sauna Ivalossa viimesiteli hienon reissun.  Nythän on UKK-neitsyys menetetty. Ehkä syksyssä sitten syysvaellukselle näihin maisemiin.